Tota noin.. en tiedä..

Tää tarina on sellaisessa pisteessä että tämä varmaa loppuun.
Joku varmaan nyt ajattelee siellä ruudun takana ; "vittu nyt se sitten lopettaa kun tätä on haukuttu".
On oikeesti tosi hyvä että kun kirjoittaa kommenttia, niin osaa kirjoittaa myös kritiikkiä, eikä pelkästään sitä positiivista.
Mutta siinä vaiheessa kun kritiikki muuttuu vittuiluksi, se on jotain sellaista mitä itse en voi sietää.
Tiedän itsekin että olisin voinut huomioida jotain asioita paremmin, ja ottaa selvää joistain asioista. Ja on kivaa että ihmiset sanoivat siitä. Mutta se vittuilu.

Haluaisin kokeilla taas legacya. Ja en tiedä lukisivatko ihmiset sitä. Joten kerro mitä mieltä olet päätöksestäni. En takaa että kirjoittaisin tuon legacyn loppuun, mutta aion ainakin yrittää.

-Daae.

Hyvää syksyn jatkoa!

Tarina ei ehkä sovellu perheen pienimmille!


Tuntui kuin pääni olisi voinut räjähtää milloin tahansa. Olin ihan WTF? Miten olin joutunut omaan sänkyyni? Ja miksi haisin näin pahalle. Ei hemmetti. Perse. Mitä olenkaan tehnyt?
Nousin varovasti ylös sängystä ja kävelin keittiöön.



Keitin kahvia, josta tuli hyvin vahvaa ja pahaa. Istahdin tuolille, ja join varovasti kupin tyhjäksi. Päätäni vihloi. Olin vieläkin hyvin sekaisin. En varsinaisesti muistanut mitään koko viime yöstä. Ainoastaan että tuoppi olutta maksoi 4 euroa. Ja ne kiltin miehen kasvot. Mutta kuka mikä häh mies? En muista.

Raahasin itseni kylpyhuoneeseen ja otin pitkän kylvyn. Pesin pesusienellä itsestäni pois sen pahan hajun.



Aamupäivällä kun Debra oli lähtenyt töihin, ja Shane oli juuri lähdössä. Hän jo käveli autonsa luokse, ja sitten ryntäsi takaisin sisälle ovet paukkuen.
"MITÄ HEMMETTIA OLET TEHNYT AUTOLLENI??!! Radio puuttuu ja auton oviin on maalattu spraymaalilla: Äitis on kusipää. Mitä helvettiä??" Shane raivosi minulle, mutta pudistelin vain päätäni.
"Mistä helvetissä minä tietäisin, kun en edes muista missä olen ollut ja mitä olen tehnyt," vastasin ja tuhahdin.
Shanen korvista tuli kirjaimellisesti savua. Pelkäsin oikeasti että hän kohta kävisi kimppuuni.
"Huora...", Shane sanoi vaisusti ja riensi kylpyhuoneeseen.

En ollut uskoa korviani. Shane sanoi minua huoraksi. Paskiainen. Hakkasin seinää ja juoksin keittiöön meikit pitkin naamaani. Olin hyvin loukkaantunut.



Vähän ajan päästä Shane avasi kylpyhuoneen oven ja käveli luokseni.
"Erica, tiedäthän, en minä... en........" Shane änkytti ja keskeytin hänet.
"Tiedän, et tarkoittanut sitä.. Mäkin olen pahoillani sun autosta... Usko mua, en mä halunnut että kukaan varastaisi siitä radion, uskothan?", sanoin ja katsoin Shanen silmiin.
"Tunnen sut, ja tiedän että et tehnyt sitä tarkoituksella. Mitä jos unohdettaisiin tämä koko aamu ja oltaisi taas parhaita ystäviä?", Shane kysyi ja silitti poskeani



Hymy nousi kasvoilleni ja halasin Shanea.
"Parhaat ystävät", sanoin.
"Nyt ja aina", Shane vastasi.

Shane otti työlaukkunsa ja lähti töihinsä.



Puhelin soi ja juoksin puhelimen luokse.
"Busheilla, puhelimessa Erica!", vastasin.
"Oletko se sinä Erica? En tiedä muistatko minua, olit sen verran pahassa kunnossa eilen. Olen Seth, muistatko? Tapasimme baarissa. Annoit minulle numerosi ja pyysit soittamaan"
Muistin Sethin kasvot. En muuta. Hän vaikutti kivalta.

"Muistan sinut joten kuten.. Kiva kuitenkin että soitit!", sanoin pirteällä äänelläni.
"Soitin sitä vaan että haluaisitko nähdä minut? Ajattelin että minulla on huomenna vapaapäivä, ja jos haluaisit tulla käymään luonani? Asun osoitteessa Oukstreet 54a", Seth kertoi.
"Mikä yhteensattuma. Minullakaan ei ole huomenna töitä! Täytyy katsoa, yritän tulla. Käykö yhdeltä?", kysyin.
"Käyhän se. Nähkäämme silloin. Hei", Seth sanoi ja puhelu katkesi.


En voinut uskoa mitä olin tehnyt. Olin sopinut treffit miehen kanssa, josa en muistanut muuta kuin hänen kasvonsa. Ehkä tein näin koska olen todellakin yrittänyt olla spontaanimpi.
Huomenna näkisin sankarini.


Kommenttia saa laittaa :)

Tarina ei ehkä sovellu perheen pienimmille!


Elämäni oli vaihteeksi taas normaalia. Rahaa tuli rahapussiini, ja sain stailattua itseni todella kauniiksi. Eräänä hyvin kauniina päivänä päätin mennä hakemaan postin. Selailin mitä oli tullut. Laskuja, laskuja, mainoksia. KIRJE MINULLE! Lähettäjä oli tätini Stiina. Avasin kirjeen käsi väristen.

Mistä Stiina kirjoittaisi minulle. Emme olleet jutelleet vuosiin. Stiina oli samanlainen kuin isäni. Yhtä kylmä ja jääräpää kun hän suuttuu. Luin kirjeen, ja huusin kovaa. Itkin ja itkin.



Stiina kirjoitti: "Hyvä Erica. Tiedän että emme ole pitäneet välejämme kunnossa. Ja on todella inhottavaa, että minun täytyy olla se, joka kertoo sinulle tämän surullisen uutisen. Isäsi, sinähän tiedät että hän ei pahemmin välittänyt syödä lääkkeittään.. Hän on.. poissa.. kuollut.. Nyt näinä vaikeina aikoina, meidän pitäisi nähdä ja surra yhdessä. Soittele ihan milloin vain haluat. Olen aina valmis kuuntelemaan sinua.
Tätisi Stiina."

Murruin ihan täysin ja luhistuin lattialle.



Konttasin kirjahyllyn luo, ja etsin käsiini valokuva-albumin. Katselin kuvia itsestäni ja isästäni.
Ehkä kaikista liikuttavin kuva, josta minulla on parhaat muistot on se missä isä pitää minua toisesta kädestä kiinni ja äitini toisesta ja kävelemme Hawaiin rannalla.
Nyt minulla ei enää ollut vanhempia.



En keksinyt muuta ratkaisua kuin baari. Pukeuduin suruuni, eli pikkumustaan Versacen hameeseen. Otin Shanen auton ja ajoin pubiin, jossa en ollut ennen käynyt. Se oli naapuruston paras paikka, josta sai parhaat paukut.

Veikon Irlantilainen Pub.



Tilasin itselleni viskiä. Sitä kaipasin juuri nyt. Ajattelin juoda itseni niin känniin etten edes muistanut rinnanympärykseni mittalukua. Vedin lasin jos toisenkin. Pian päässäni alkoi tuntumaan hyvälle. Ajattelin vielä tilata pari lasillista, mutta kuulin vierestäni äänen.
"Sinuna lopettaisin tuon juomisen nyt,"

Katsoin että mistä ääni kuului. Vieressäni istui mies, joka katsoi minua sinisillä silmiin suoraan silmiini.



Mies otti olkapäistäni kiinni (olin niin sekaisin jo että luulin että kaikki oli unta, enkä välittänyt siitä että tuntematon mies kähmi minua).
"Se on oma asiani juonko vielä vai en. Sitä paitsi minulla on hyvä syy miksi juon. Miksi itse olet täällä? Kuka olet?", kysyin ja yritin saada pidettänyä itseni pystyssä.
"Olen Seth. Ja minä.. minä... olen täällä viettämässä Happy Houria..," kertoi mies, joka oli esittäynyt Sethiksi.

Katsoin miestä. Hänessä oli jotain mystistä. Kenties nuo arvet kasvoilla. En kuitenkaan uskaltanut kysyä mistä ne olivat tulleet.



Puhuin Sethin kanssa pitkään, aina kello kolmeen asti. Huojuin kuin mikäkin ohut tikku, sillä alkoholi oli noussut hyvin pahasti päähäni. Huojuin sillä tavalla, että aina kun olin kaatua, Seth otti minut vastaan, ja olimme suudella.
"Kerrroroo.. Sethhh... Mikks säääää oot noinn vitun hywwännäkööinen?," selitin ja toivoin että hän olisi saanut puheestani selvää.

"On varmaan parempi että tilaan sulle taksin. Et voi lähtee ajelee autolla tossa kunnossa," Seth sanoi ja vinkkasin hänelle silmää.



"Taksi tulee hakemaan sinut kohta," Seth kertoi. Hän laittoi kätensä vyötärölleni, ja veti minut lähelleen. Hän otti paperin palan takataskustaan, ja sujautti sen rintsikoideni väliin. Normaalisti olisin lyönyt miestä siinä vaiheessa, mutta Seth oli lumonnut minut aivan täysin.
"Soittele, därling.." Seth sanoi, katsoi silmiini ja hänen huulensa lähestyivät huuliani. Tapahtui pieni suudelma. Sillä oli pieni merkitys muulle maailmalle, mutta meille.. se oli jotain uuden alku...


Ensiosassa saat tietää tapaavatko Seth ja Erica vielä. Ja mitä Shanelle ja Debralle kuuluu.
Kommenttia saa laittaa ja kysellä linkitystä :)
 
 

Tarina ei ehkä sovellu perheen pienimmille!


Matka ei onneksi ollut pitkä. Liikunta teki kyllä hyvää. En ole liikkunut viikkoihin, koska bussipysäkilläni ei ollut kuntosalia. Katsoin Shanen taloa. Herran jestas, se näytti todelta isolta. Väri oli kauniin valkoinen. Tonttia ympäröi valkoinen aita. Pihalla oli kasveja.
Shanen elämä todellakin vaikutti täydelliseltä.



Avasin portin, ja kävelin pihaan. Shane avasi oven, ja juoksi luokseni. Halasimme. Oliko Shane todellakin näin innoissaan muutostani?
"Hei Shane! Minä nyt tulin tänne. Toivottavasti se vielä sopii sinulle ja vaimollesi," sanoin.
"Todella kiva että tulit. Olemme puhuneet Debran kanssa, ja päätimme että voit asua vierashuoneessamme," Shane vastasi, ja avasi oven. Otin matkalaukkuni ja astuin talon sisälle.
Katsoin ympärilleni, ja olin pyörtyä. Upea talo. Sisustettu viimeisen muodin mukaan.



Olohuoneessa seisoi nainen. Tunnistin hänet heti Shanen vaimoksi. Hän hymyili, ja hänen valkoiset hampaat säihkyvät. Varmasti hampaidenvalkaisun ansiosta.
"Hei!! Minä olen Debra, Shanen vaimo. Todella kiva että olet saapunut luoksemme. Meistä tulee hyvät ystävät, tiedän sen!" Debra sanoi ja halasi minua. Yritin vastata hänelle, mutta en saanut sanoja suustani.
"Tiedän että tämä on sinulle suuri muutos. Seuraa minua," Debra sanoi, otti kädestäni kiinni ja raahasi minut pihalle.



Takapihalla oli kampauspöytä, ja parturin sakset.
"Hiukses näyttää aivan kamalilta. Mutta ei hätää. Pesen ne, värjään ne ja leikkaan ne. Sitten kaikki on hyvin!" Debra sanoi, otti sakset käteensä ja hymyili.



Leikattuaan hiukseni Debra saattoi minut  vaatekaapilleen, ja sanoi että saisin häneltä pari vaatetta. En ollut uskoa korviani. Miten joku melkein tuntematon pystyi olemaan minulle näin kiltti.
Katsoin vaatekaapin pari kertaa läpi ja löysinkin pari kivaa vaatetta. Mutta yksi ihana mekko lumosi minut, ja puin se päälleni.



Katsoin itseäni peilistä. Ihan kuin olisin uudestaan syntynyt.
Olin taas kaunis. Oma itseni.



Muodonmuutokseni jälkeen näin vierashuoneen, josta tulisi minun huoneeni. Huone näytti todelta tyhjältä. Huonekaluja ei ollut muitakun sänky. Sain kuitenkin sisustaa huoneen. Mutta vielä en pystynyt siihen. Eihän minulla edes ollut rahaa.



Aluksi Shanen ja Debran pussailu näytti mielestäni ällöttävältä. Johtunee varmaan siitä että itse en ole pussailut ketään pariin viikkoon, ja myös ehkä sksi, että olihan Shane minun ensimmäinen suuri rakkauteni. Totuttuani siihen, totesin että he olivat suloinen pari.



Eräänä päivänä kun Debra oli töissä mainostoimistolla, ja minä olin miettimässä mitä tekisin huoneelleni, Shane käveli huoneeseen luokseni ja katsoi minua.
"Olet todella kaunis," hän sanoi, ja silitti poskeani. Katsoin Shanea silmiin, ja tunsin vatsassani perhosia. Vetäydyin pois Shanen luota, ja juoksin vessaan.

Yleensä kun tunnen perhosia vatsassani, minulle tapahtuu jotain todella jännää jonkun todella läheisen ihmisen kanssa. Mutta enhän minä voi tuntea niin. Shane on naimisissa.



Päivät alkoivat tuntua todella arkisilta. Ei ollut enää yhtään outoa asua exänsä ja hänen nykyisensä luona. Debrasta tuli minulle ikään kuin sisko. Ja välillä Shane oli mustasukkainen ystävyydestämme.

Löysin myös töitä itselleni. Ravintolasta, tarjoilijana. Ehkä vielä joskus pääsisin kokiksi. Harjoittelun vuoksi, tein aina ruokaa talossa.



Tunsin oloni jälleen hyvin turvalliseksi. Tunsin oloni kotoisaksi, mikä oli hyvin ihmeellistä.
En kaivannut yhtään isääni, tai ketään muuta. Pakko kyllä myöntää, että joskus kun näem Debran kähmimässä Shanen takapuolta, niin minulle on tullut ikävä strippaamista. Ei.
En aio enää koskaan alistua siihen hommaan!



Ensimmäisen kuukauden jälkeen alkoi työuranikin kukoistaa. Sain palkankorotuksen ahkerasta työstäni! Vihdoinkin pääsisin sisustamaan huonettani, käymään kunnon kampaajalla ja ostamaan uudet alusvaatteet.



Syksyn tullessa sovimme Shanen ja Debran kanssa että minä hoitaisin aina arkisin puutarhatyöt, ja he hoitaisivat ne viikonloppuisin. Syksy on ihanin vuodenaika mielestäni. . Voi ei, tarvitsen uuden villakangastakin. Onneksi palkkapäivään ei ole enää kuin vähän päälle 3 viikkoa.



Palkkarahoillani sisustin vähän huonettani Shanen avustuksella. Sain tapetoitua huoneeni seinät. Ja lattiat laitettiin myös uusiksi. Ja ostin myös huonekasvin, joka on niin perusjuttu joka huoneessa.

Elämä on ihanaa... Ainakin vielä.....

Anteeksi hyvin tälläinen hätäinen osa. Kirjoitan tämän väsyneenä, ja tämä on kieltämättä vähän tylsä osa. Mutta lupaan että ensi osassa tapahtuu ja paukkuu. Lue uusin osa, ja kommentoi tätä osaa!

Tarina ei ehkä sovellu perheen pienimmille!


Seuraava päivä meni hyvin nopeasti. Istuin penkillä, kävin puskassa vessassa ja luin lehteä. Vettä sain onneksi, koska sinä päivänä satoi. Vatsani kurni vähän väliä, mutta ajattelin huomenna lähteä etsimään ruokaa.



Kului kaksi päivää ennen kuin löysin ruokaa. Jouduin tonkimaan roskista, ja sieltä löysin pizzaa. Vaatteeni menivät siinä hommassa likaisiksi, ja nyt ne ovat todella huonossa kunnossa. Se maistui pahlle, mutta en löytänyt muutakaan ruokaa, ja minulla oli hyvin kova nälkä. Niin kova että olisin voinut tappaa kujakissan!



Kun söin sitä pizzapalaa, mietin, eikö isäni, tai kukaan kaivannut minua. Edes Justin. Olinko todellakin niin vihattu harrastukseni takia. Kieltämättä, toivoin kyllä että joku Justin ei menisi ohitseni, sillä en halua että kukaan tuttu näkisi minut tämän näköisenä. Meikkini olivat lähteneet, ja nämä vaatteet.

Hyi helvetti.



Viides päivä. Nukuin penkillä, ja kuulin askelia. Avasin silmäni, ja olin valmis juoksemaan pakoon. Tie vaikka tulija oli poliisi, joka pidättäisi minut siitä että nukuin puiston penkillä. Katsoin kuka tulija oli.
Se ei ollut poliisi. Se oli mies. Se oli Shane.



Nousin penkiltä ylös ja ryntäsin Shanen luo. Rutistin häntä kovaa, ja tunsin oloni turvallikseksi.
Shane ja minä opiskelimme samassa lukiossa. Olimme samalla luokalla.
"Shane!", sanoin ja katsoin häntä silmiin.
"Erica, olethan se sinä?", Shane kysyi ja oli hämmästyneen näköinen.
"Kyllä kai", vastasin ja hymyilin.



Toivuttuani siitä shokista, että Shane seisoi silmieni edessä, henkäisin syvään ja päästin sanat ulos suustani.
"Voi Shane miten kivä nähdä sinut. Siitä onkin jo kauan aikaa! Miten ihanaa aikaa elämämme lukiossa oli. Muistatko sen tempun kun me laitoimme sen hajupommiraketin lehtori Juryhyn tuolin alle ja sitten kun....", sanoin, mutta Shane keskeytti minut.
"Älä muistuta minua siitä! Muistan kyllä tuon tempun, ja sen rangaistuksen minkä sain siitä. Älä", Shane sanoi ja irvisti minulle.



Istuimme hyvin vakavin ilmein penkille. Kumpikaan ei aluksi sanonut mitään. Mutta sitten Shane avasi suunsa.
"Erica hyvä, mitä on tapahtunut, miksi nukuit tällä penkillä. Miksi sinulla on tuollaiset vaatteet?", Shane kysyi, ja näytti hyvin huolestuneelta.
"Se on pitkä tarina. Se liittyy siihen harrastukseeni. Kai muistat sen?", kysyin ja häpesin itseäni.
"Muistan muistan. Mutta en ymmärrä miksi joku suuttuisi sinulle. Tottakai, kyllähän minullakin kesti aikani ennen kuin totuin ajatukseen että olet strippari", Shane vastasi.

Kerroin Shanelle kaiken. En voinut mitään sille että itkin samalla kun kerroin. Shane istui ja kuunteli. Hän ei kommentoinut, mutta hän oli läsnä ja kuunteli.



Seurustelimme lukion toisella vuosikurssilla. Shane oli jopa Justinia parempi suutelija. Mutta suhteemme ei kestänyt kauan. Olin hyvin ihastunut Shaneen, mutta koulu vain tuli väliimme. Pysyimme silti ystävinä.

Tiesin voivani luottaa Shaneen.



"Kuule Erica. Minä ja vaimoni Debra asumme parin korttelin päässä. Muuta asumaan luoksemme siihen asti kunnes löydät oman asunnon", Shane ehdotti.
"Mutta, mutta, olet naimisissa. Eikö vaimosi pahastu jos minä vaan tulen ja muutan luoksenne?", kysyin.
"Hän luottaa minuun. Kyllä se käy", Shane vastasi.



Naamani värähti, ja en tiennyt mitä tehdä.

Muuttaisinko tosiaan vanhan poikaystäväni ja hänen vaimonsa luokse? Pojan, johon vieläkin tunnen vetoa. Mitä jos Shanen vaimo ei pidäkään minusta. Mitä jos he eroavat minun takiani?
Mietin myös että halusinko tosiaan asua tällä bussipysäkillä. Oli kylmä, ruokaa ei ollut, vaatteeni olivat mennyttä, hiukseni, meikkini. Kaikki.



"Selvä. Muutan teille vain väliaikaiseksi ajaksi. Korkeintaan pariksi kuukaudeksi. Lupaan korvata vaivanne!" sanoin ja Shane otti minusta kiinni ja veti itsensä lähelle.
"Tule huomenna aamulla", Shane sanoin ja katsoimme toisiamme.

Shane lähti, ja menin nukkumaan.



Heti seuraavana aamuna otin matkalaukkuni ja lähdin kävelemään.
Kävelin kohta uutta parempaa elämääni. Elämää, johon ei menneisyyteni liittyisi. Menneisyyteni oli poissa, ja vain tulevaisuus oli jäljellä.

Mutta harrastukseni. Olin harrastanut strippaamista jo viimeiset 5 vuotta. Miten helppoa se olisi lopettaa?