Taksimatkani kesti monta tuntia. Sain hyvin nukuttua viime yön yövelat pois. Kun taksi pysähtyi, ja astuin taksista ulos, katsoin ympärilleni. Olin kotona. Mikään ei ollut muuttunut ulkoa päin. Pihalla oli sama koivu, jonka latvaan olin pienenä kiivennyt. Samat kukat joita olin kastellut ja saanut siitä viikkorahaa.
Kävelin varovasti rappuset ylös, ja koputin ovea.
Kuulin askelia. Ovi avautui varovasti. Se oli isäni. Hänkään ei ollut muuttunut yhtään. Sama kampaus, ja sama puku päällä. Ihmettelin vain suuresti että miksi hän ei näyttänyt onnelliselta. Itse oli haljeta onnesta.
"Isä, se olen minä. Erica, tyttäresi. Olen jälleen kotona", sanoin ja yritin halata isää, mutta hän katsoi minua kylmästi ja torjui halaukseni.
"Älä koske minuun!", hän huusi ja tuhahti. Kyynel valui silmästäni.
"Isä, mitä on tapahtunut? Etkö ole iloinen että olen takaisin kotona?", kysyin ja katsoin isää.
"Miksi olisin iloinen kun tyttäreni on huora?", hän kysyi ja suuni loksahti auki.
"Isä, mistä sinä puhut?", kysyin ja menin paniikkiin. Mistä isä oli saanut tietää pienestä harrastuksestani?
"Tässä! Kuka tässä kuvassa on, jos se et ole sinä? Vaikka olen jo vanha ja ryppyinen, se ei tarkoita etten tunnistaisi tytärtäni heruttamassa itseään vieraalle keski-ikäiselle miehelle", isä sanoi ja näytti minulle kuvan.
Muistan kun tuo kuva otettiin. Olin hyvin sekaisin sinä iltana, ja juuri silloin eräs asiakkaani oli poliisi. Hän otti itselleen kuvan minusta, ihan vain muistoksi, ja sitä varten jos hän haluaisi joskus käyttää uudestaan palveluksiani.
Ilmeisesti kuva oli sitten joutunut levitykseen, mutta sitä en tiedä miten se oli päätynyt isälleni. Voisin veikata että Justin oli laittanut kuvan postilaatikkoon. Hän ei olisi halunnut menettää minua.
Luuhistuin maahan.
"Isä, anna anteeksi. Minä en, en...", änkytin ja pyyhin kyyneleitäni.
"Älä. En halua kuulla selityksiä. En enää tiedä kuka olet. Et ainakaa tyttäreni. Olet minulle vieras, enkä halua että talossani asuu vieraita. Tyttäreni on minulle kuollut. Häivy!!", isäni huusi ja itkin.
Nousin seisomaan, otin laukkuni ja kävelin ovesta ulos.
"Et voi olla isä tosissasi, heitätkö minut ulos?", kysyin ja yritin vielä vedota isäni hellään puoleen.
"En ole isäsi. Lähde pois tontiltani ennen kuin soitan poliisit", hän huusi ja paiskasi oven kiinni.
Nyt olin yksin. Oli kylmä, minulla oli nälkä, enkä tiennyt minne menisin.
Otin laukkuni ja lähdin.
Kävelin ja kävelin. Kunnes kun minua alkoi väsyttää näin bussipysäkin. Istahdin penkille ja itkin taas. Elämäni.....sitä ei enää ollut. Kukaan ei välittänyt minusta, kukaan ei kaipaisi minua jos kuolisin.
Kävin makaamaan penkille. Suljin silmäni ja ja nyyhkäisin.
Ehkä huominen olisi parempi päivä. Tai sitten vain huonompi. Kuka tietää.
Kommentit